lauantai 14. lokakuuta 2023

Ikää kaksi kuukautta

Pennut täyttivät tänään kaksi kuukautta. Kaikilla tuntuu menneen hyvin uusissa kodeissaan, mikä tietysti kasvattaja on aina mukava kuulla. 

Rio perheineen kävi tänään moikkaamassa meitä. Rio ja Maini jatkoivat siitä, mihin viimeksi jäivät. Ja Tinka tietenkin hääräsi pentujen leikeissä mukana. Mukava oli nähdä Rioa ja perhettä ja kuulla, että kaikki on lähtenyt sujumaan hienosti.

Vauhtikaksikko 💕


maanantai 9. lokakuuta 2023

Ikää kahdeksan viikkoa

Pennut ovat nyt muuttaneet uusiin koteihinsa. Meille kotiin jäi Maini. Suurin osa pennuista jäi tähän lähelle. Tosi mukava, kun pystytään sisarusten ja isikoiran kanssa papillon-tapaamisia pitämään.

Terho on nyt Poju, viralliselta nimeltään Poutapäivän Cotton Candy Land.

Virva on nyt Maini, viralliselta nimeltään Poutapäivän Sweets For My Sweet. 

Tuuli on nyt Louna, viralliselta nimeltään Poutapäivän Pour Some Sugar On Me.

Aarni on nyt Rio, viralliselta nimeltään Poutapäivän My Boy Lollipop.


Pennut 22.9.2023


maanantai 2. lokakuuta 2023

Ikää seitsemän viikkoa

Pennut täyttivät tänään seitsemän viikkoa. Alla oleva kuva toimikoon 7-viikkoiskuvana, kun kurkkivat pentulaatikon laidalla. Vauhtia alkaa olla jo melkoisesti. Pennut viettävät paljon aikaa pentulaatikon ulkopuolella ja Tinka on enää osan ajasta pentujen kanssa. Imettää pentuja kyllä vielä, tunnollinen äiti kun on. Mutta osaa kyllä tarvittaessa hypähtää sohvalle pentujen ulottumattomiin, kun siltä tuntuu.  

Pentujen painot olivat nyt 7-viikkoisina Terho 1918 g, Virva 1745 g, Tuuli 1466 g ja Aarni 1727 g.




tiistai 26. syyskuuta 2023

Pentutarkastus

Tänään pennut kävivät pentutarkastuksessa. Samalla pennut mikrosirutettiin. Pentuset nukkuivat autossa alun piippailun jälkeen ja eläinlääkärissäkin kaikki sujui hienosti. 

Pentujen painot olivat eilen Terho 1625 g, Virva 1485 g, Tuuli 1260 g ja Aarni 1525 g.

Alla pentujen 6-viikkoiskuvat. 




maanantai 18. syyskuuta 2023

Ikää viisi viikkoa

Tänään pennut täyttivät viisi viikkoa. Terho painaa nyt 1338 g, Virva 1241 g, Tuuli 1056 g ja Aarni 1302 g. Tuuli on hyvin kirinyt painossa muita kiinni ja on oikein tomero tyttö.









keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Pentupaketteja ja raejuustoa

Tänään tulivat ensimmäiset pentupaketit. Perinteisten Mustin ja Mirrin reppujen lisäksi pentupaketteja on tulossa vielä useammalta eri firmalta. 

Pennut maistelivat tänään ensimmäistä kertaa raejuustoa ja Nutrolin-öljyä. Myöhemmin alan lisätä ruokaan piimää, jauhelihaa, keitettyä kananmunaa ja koiranpennuille tarkoitettua märkäruokaa.

Illalla keksimme Pihlan kanssa viimein pentulaatikkolaatikkonimet pennuille, kun katsoimme Elemental-elokuvan Disney+:lta. Uros 1 on nyt Terho, narttu 1 Virva, narttu 2 Tuuli ja uros 2 Aarni. Vähän mukavampi nimillä pentuja puhutella. 





maanantai 11. syyskuuta 2023

Ikää neljä viikkoa

Pennut täyttivät tänään neljä viikkoa. Uros 1 painaa 1060 g, narttu 1 painaa 1013 g, narttu 2 painaa 842 g ja uros 2 painaa 1085 g. Tänään myös leikkasin pentujen kynsiä ensimmäistä kertaa. Ei uskoisi, että noin pienillä pennuilla on jo nyt leikattavaa kynsissä.